TIETOA KYLÄSTÄ

Aronkylä on yksi Kauhajoen kaupungin suurimmista kylistä, sillä kyläseudulla on reilut 700 tupaa. Kylää halkovat Kyrönjoen sivuhaara Kainastonjoki, Kaskisista Seinäjoelle kulkeva kantatie 67 sekä junarata ja Vanha Kurikantie 6900. Lisäksi kylän keskeltä kulkee kaksi pyörätietä Kauhajoen kirkonkylään. Näin ollen kylä on liikenteellisesti loistavassa paikassa sekä asukkaiden että yrittäjien näkökulmassa. Aronkylän sijainnin näkee kartasta ja yleiskuvan saa ilmakuvasta.

Kylässä on työpaikkoja yli oman tarpeen, sillä kylässä sijaitsee Kauhajoen suurin teollisuusalue. Siellä tuotetaan muun muassa valmistaloja, huonekaluja, sälekaihtimia, leipää, biopolttimia ja fraktioidaan elintarvikkeiden ainesosia. Aronkylän teollisuus on puhdasta, ja näin ollen savupiiput eivät ole kylän ongelmana.

Tapahtumista, kyläläisten yhteishengestä ja kylän kehittämisestä vastaavat Aronkylän yhdistykset. Ne tekevät paljon yhteistyötä, mikä näkyy muun muassa yhdessä laaditusta ja osittain jo toteutetusta kyläsuunnitelmasta.

Aronkylässä on siis töitä, tupia ja toimintaa!