Kuvia Aronkylän raitilta Kauhajoelta

Kuvien tallentaminen tehtiin Aron kyläyhdistyksen Leader + projektina.

Kuvia saatiin lainaksi varsin runsaasti, kaikkiaan tallennettiin reilut 450 kuvaa. Suuri osa kuvista oli laadullisesti hyviä, mutta tiedot puutteellisia. Hankkeen aikana järjestettiin kolme kuvienkeruu- ja katselutilaisuutta. Lisäksi kuvia haettiin kyläläisiltä kotoa lainaksi ja monet kaukana asuvat lähettivät myös kuviaan tallennettavaksi.

Kuvat on jaoteltu sivuille aihealueittain. Osa kuvista on sekä pienessä, että isossa koossa. Pientä kuvaa klikkaamalla pääset näkemään kuvan isommassa koossa. Sivuilla on myös muutama kuva otsikon "Keitä olemme?" alla. Nämä ovat muutamia sellaisia kuvia joihin ei ollut mitään, tai hyvin vähän tietoja. Toivommekin, että jos tidätte keitä kuvissa on ilmoitaisitte tietonne. Kaikki muihinkin kuviin liittyvät lisätiedot ja korjaukset ovat tervetulleita.

krisse.kanerva@pp.inet.fi tai raija.mannisto@suomi24.fi

 

Työryhmässä ovat olleet mukana
Kristiina Kanerva, Raija Männistö, Sylvi Orpana, Anto Mattila ja Leena Ristimäki.